perjantai 16. maaliskuuta 2012

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖÖN! 16.03.2012

BRASILIA
Brasilia

Olen ollut Brasilian matkallani tasan kaksi kuukautta ja matkan aikana on ollut monenlaista etappia ja tapahtumaa, uusia kokemuksia, uusia ihmisiä. Siinäpä on ollut maalaispojalla, tosin jo eläkeikään päässeellä, ihmettelemistä. Yksi kohokohta matkallani oli saada Jukan kanssa Suomen Brasilian suurlähettiläältä kahvikutsu lähetystöön tänään klo 10.

Olimme valmistautuneet tähän tilaisuuteen paremmin kuin mihinkään matkalla. Kävimme kumpikin aamulenkillä ja sen jälkeen suihkussa. Olimme ostaneet tyttäreni Melissan huomautuksen jälkeen molemmat omat roll-on deodorantit. Jukalla oli kaksi juhlapaitaa mukana, joista toisen hän lainasi minulle. Tosin siitä puuttui yksi nappi, mutta Jukka sanoi, ettei anneta noin pienen asian mieltämme vaivata. Minäkin vaihdoin paljon maailmaa nähneet värikkäät matkailushortsini tummiin pitkiin housuihin, joita olin tähän saakka käyttänyt ainoastaan lentoaseman odotushalleissa nukkumiseen, koska ilmastoidut tilat ovat melko viileitä.

Itse vierailu lähetystössä sujui protokollan mukaisesti. Suurlähettiläs Jari Luoto esitteli Aalvar Aallon suunnittelemaa lähetystörakennuskompleksia. Varsinainen lähetystöpuoli on ollut jo yli vuoden remontissa, joten pääsimme kurkistamaan yksityispuolelle, missä mm Jyrki K ja Aleksander S. muutama viikko sitten vierailivat. Apulainen oli keittänyt hyvää kahvia ja leiponut mainioita karjalanpiirakoita, jotka jo Suomi-ikävästä kärsivät suomipojat panivat tuulen suojaan nopeasti; aamupalakin oli jäänyt kiireessä nauttimatta.

Myös lähettilään puoliso Titta osallistui kahvihetkeemme ja toi naisellista ulottuvuutta keskusteluihimme. Ana-Maria keitti kahvit ja teki piirakat.

Kahvipöytäkeskustelu liikkui lähinnä Brasilian päivänpolitiikassa ja maidemme välisissä suhteissa. Jukka kertoi myös laajasti matkamme vaiheista ja kokemuksista eri puolilla maan länsirannikkoa. Tunnin jutustelun ja kahvittelun jälkeen oli sanottava jäähyväiset, koska pariskunnalla oli vielä runsaasti työtehtäviä. Me sen sijaan jäimme tutustumaan tiloihin, lastenhoitajan sviittiin, otimme valokuvia ja ihailimme hienosti hoidettua kahden ja puolen hehtaarin puutarhaa.

Tiemme erkanevat, Jukka lähtee Amazonakselle ja minä jään sukuloimaan Brasiliaan. Hyvää matkaa Jukka äläkä putoa veteen jokilaivasta, siellä on rokotiilejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti