IPANEMAN RANTA 31.01.12

 
Ipaneman ranta on jatkoa kuululle Cobacabanan rannalle. Välissä on pieni kanas ja museoalue, josta ei päässyt läpi. Tapasin ensimmäisen suomalaisen matkani aikana, oululaisen Jukan, ja hänen kanssaan päätimme katsastaa Ipaneman rannan. Kävelimme ensin Cobacabanan rannan ohitse Otin mukaani ainoastaan shortsit, uikkarit ja t-paidan sekä hiukan rahaa,

Jukka ja nyytti. Jukka erottui kyllä rannalla, edukseen vai ei, katsoja arvioikoon!

Jukka oli varustautunut paremmin ja oli ottanut pikku pussukan. Keli oli loistava, kävimme uimassa, otimme aurinkoa ja napsimme kuvia. Välillä poikkesimme rannasta kaupungin puolelle juomaan parit cokikset. Matkaa kävelyreissulle tuli lähes 20 km ja vasta illan suussa saavuimme takaisin kämpilleni. Tässäpä muutama otos Ipaneman rannalta!

HALPA HOTELLI

Maanantai 29.01.12
BRASILIA
Rio de Janeiro
Hotel Rio Bahia

Suunnitellessani matkaa Brasiliaan laskin käytettävissä olevia matkarahoja, tulin siihen tulokseen, että parilla kympillä pitäisi pärjätä päivässä. Katsellessani hotellien hintoja Riossa netistä, kauhistuin, sillä vuorokausihinnat olivat reilusta satasesta aina kahdeksaan sataan euroon vuorokaudelta. Noilla hinnoilla minulle tulisi konkurssi ja joutuisin nukkumaan yöni asunnottomien brasilialaisten kanssa  puistoissa ja porttikongeissa. Asunnottomia kyllä näkyy Rion yössä siellä täällä. Vain peitto on vedetty suojaksi ja varaton brassi viettää yön katukäytävällä etsien ruokaa roskakoreita ja -säkeistä. Sosiaalihuolto on kaukana Suomen sosiaalihuollosta, vapaaehtoiset tekevät paljon työtä heikompiosaisten auttamiseksi. Heidän selviytymistään helpottaa maan sijainti, esim. Riossa ilman lämpötila harvoin laskee alle 20 asteen ja kesäaikaan joulu- helmikuussa lämpötila saattaa kivuta lähelle neljää kymmentä astetta. Huolimatta köyhyydestä ihmiset ovat positiivisia ja iloisia luonteeltaan. Köyhyydestä osittain varmaan johtuu maan korkeat rikollisuustilastot.

Jukka juttelee hotellin vastaanotossa virkailijan kanssa mukavia...

Mutta ystäväni Jukan kanssa löysimme molempien lompakkoon sopivan hotellin, Hotel Rio Bahian, aivan keskustan tuntumasta. Hotelli ei voi kilpailla edes kahden tähden hotellien kanssa, sillä suihku- ja wc-tilat ovat yhteisessä käytössä. Mutta paikka ei ole kuitenkaan nuorien suosima hostel, jossa yhdessä huoneessa saattaa asua 12 henkeä. Jokaisella asukilla, myös minulla ja Jukalla, on oma pikku huoneemme, jossa on ikkuna ulos, pieni kaappi ja tuuletin. Huoneen hinta minulla on 7,77 euroa yöltä ja Jukalla 8,88 euroa. Hinnanero johtuu siitä, että Jukalla on hiukan luksusta huoneessaan: oma televisio. Jukka mainitsikin, et nyt on hinta asumisessa kohdallaan ja voimme panostaa syömiseen ja rantaelämään paremmin.

Hotelli sijaitsee vilkkaan kadun kulmassa noin kilometri ydinkeskustasta

SOKERITOPPAVUORI

Rio de Janeiro
Rua de Sa

Suomalaiset seikkailijat valmiina lähtöön valloittamaan Rio de Janeiron sokeritoppavuorta

Rion tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu jo aikaisemmin vierailemani kuulut rannat, myös ns. sokeritoppavuori. Lähdin ystäväni Jukan kanssa mainitulle vuorelle aamupalan jälkeen. Suunnistimme ensin metroon ja ajoimme muutaman pysäkinvälin. Kävelimme kohti vuoria, joita itse asiassa on kaksi, köysirata erottui kilometrien päähän. Valitettavasti oli pilvistä ja alkoi sataa. Niinpä pysähdyimme paikalliseen baariin pitämään sadetta. Jukka tilasi kahvin, mutta minä ostin ruokaa, lähinnä kasviksia, juureksia, salaattia ja hiukan lihaa. Kova sadekuuro meni tunnissa ohi kuten trooppisten sadekuurojen on tapana. Lähdimme tallustelemaan vuoren juurille, ostimme reilulla satasella liput ylös ja eikun hissiin!

Sokeritoppavuori Rio de Janeiro
Sugar Loaf (Pao de Acucar) on vajaa 400 merenpinnan yläpuolelle kohoava vuori, joka on Rio de Janeiron kuuluisimpia nähtävyyksiä. Sokeritoppavuori sijaitsee Guanabaralahden äärellä ja se muistuttaa ulkomuodoltaan sokeritoppaa. Vuori on päasiassa graniittia ja kvartsia. Köysiradan ja 75 matkustajaa vetävän vaunun avulla pääsee vuoren huipulle, josta avautuu huikea näköala esimerkiksi kaupunkiin.

Saimme ihailla korkealta vuorelta avautuvia mahtavia maisemia: siellä näkyivät Ipaneman ja Cobacabanan rannat, jotka katsastimme pari päivää sitten, sieltä näkyi paikallinen lentokenttä ja muutaman minuutin välein nousevat ja laskevat koneet, kaukana pilvien seassa pilkoti vielä valloittamaton vuori, jolla kuulu Kristus-patsas sijaitsee. Koko kaupunkiin avautui mahtava näkymä, jota kaksi kaukaista Pohjolan asukasta lähes sanattomana katseli. Varsinkin meri, purjeveneet ja laivat kiinnittivät Jukan huomiota, koska hän on vanha alan harrastaja.  

Parin tunnin jälkeen olimme valmiita siirytmään hissiin ja lähtemään alas. Päätimme palata kävellen hotelleihimme, jotka sijaitsevat 30 metrin päässä toisistaan. Matkaa tuli lähes 10 km, sillä halusimme käydä vielä lentokentällä katselemassa läheltä kentän toimintaa. Ja taas oli maalaispojilla ihmettelemistä. Kotibaarissa maistui paikallinen Sonheira, lämmin juustolla kuorrutettu kinkkusämpylä kahvin ja mehun kera!

TALONROMAHDUS 26.01.2012

Rio de Janeiro

25.12.2012

18-kerroksinen talo romahti Brasiliassa

Torstai 26.1.2012 klo 03.42

Yli 10 ihmistä kuoli tai loukkaantui kerrostalon sorruttua osittain Rio de Janeirossa Brasiliassa keskiviikkona.

Pelastustyöt jatkuvat raunioiden keskellä. 

18-kerroksinen talo romahti kaupungin keskustassa räjähdyksen voimasta puoli yhdeksän jälkeen illalla paikallista aikaa, kertoivat paikalliset televisiokanavat. Viranomaisten kerrottiin arvioineen uhreja olevan 11.
Rakennus sijaitsee lähellä kaupunginteatteria. Räjähdys levitti alueelle paniikin.
Läheinen katu täyttyi rauniovuoresta ja lähistöllä olevat autot peittyivät paksuun tomuun.
Pelastustyöntekijä kertoi uutistoimisto AFP:lle, että taloon jäi rakennustyöntekijöitä loukkuun.
Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa on pankin sivukonttori ja ravintola, mutta heti ei ollut selvää, olivatko ne onnettomuushetkellä auki.
Naapuritalosta evakuoitiin 30 ihmistä onnistuneesti.
STT-AFP

 Hirmuinen räjähdys ja kerrostalon luhistuminen tapahtui illalla täällä Riossa! Olin kävelyllä Cobacabanalla puistossa juuri mainittuun aikaan onnellisen tietämättömänä siitä, mitä tapahtui kaupungin keskustassa. Seuraan uutisia asiasta päivän mittaan!

Iltasanomat tiesi kertoa romahduksesta vähän tarkemmin:

Pelastustyöntekijät jatkoivat torstaina eloonjääneiden etsimistä Rio de Janeirossa Brasiliassa.

Yhteensä kolme toimistorakennusta romahti kaupungin keskustassa varhain aamulla Suomen aikaa.

Viranomaisten mukaan raunioista on löydetty kuuden ihmisen ruumiit, mutta kateissa on vielä ainakin 16 ihmistä.

Yksi romahtaneista rakennuksista oli 20-kerroksinen tornitalo, joka romahdutti myös kaksi muuta rakennusta.

Alustavien tietojen perusteella romahtamisen syynä olivat "rakenteelliset ongelmat". Myös mahdollisia muita syitä selvitetään.

Koska onnettomuus sattui yöllä, rakennukset olivat lähes autioita. Töissä oli vain joitakin harvoja ihmisiä.

Brasiliassa järjestetään jalkapallon MM-kisat kahden vuoden kuluttua ja olympialaiset vuonna 2016.

COBACABANAN PUISTO

Brasilia
Rio de Janeiro

Blogikirjoituksessani 03.01.12 loin kuvaa uudesta uljaasta Kuopiolaisesta puistosta, jossa kaupunkilaiset viihtyvät ja saavat virikkeitä. Kuvittelin, että ihmiset muuttuvat ystävällisiksi ja huomaavaisiksi toisiaan kohtaan ja kutsuvat toisiaan retkelle puistoihin ja jopa omiin koteihinsa. Alun perin puistot kai luotiin kaupunkilaisten viihtymispaikoiksi. Muutettuaan maalta kaupungin kivimiljööseen monet kaipasivat maalle ja maaseudun rauhaan. Suuressa viisaudessaan kaupunkien johtajat, suunnittelijat ja kaupunkilaiset itse suunnittelivat ja toteuttivat puistohankkeita. Joinakin aikoina puistoista muodostui viinanmyyjien, parittajien ja muiden rikollisten temmellyskenttiä, jonne tavallisella kaupunkilaisella ei ollut asiaa. Jopa poliisit tarvitsivat kaverin itselleen ja näin he partiona kävivät tarkastamassa puiston tilanteen. Joskus kerrotaan maalaisten tulleen kaupunkimatkoillaan puistoihin ruokailemaan, tekemään tarpeensa ja jopa yöpymään sinne. Puistot olivat myös hyviä ryyppypaikkoja, viinahuikka piti ennen vanhaan ottaa salassa, jollei halunnut joutua viedyksi poliisiputkaan. Kaupunkien pojat viihtyvät puistoissa hyvin, he leikkivät siellä rosvoa ja poliisia, tappelivat keskenään tai toisen kaupunginosan poikien kanssa, kiipeilivät puissa ja jopa pissivät sieltä pahaa-aavistamattomien kaupunkilaisten niskaan. Puistoihin jouduttiin palkkaamaan jopa puistovahteja kurin saamiseksi kakaroille ja trokareille.

Matkallani Rio de Janeirossa kävin tänään iltalenkillä kaupungin puistossa kahdeksan aikaan illalla. Kuinko riolaiset käyttävät puistoaan? Puistossa oli alue, joka oli hyvin valaistu, siellä oli pöytiä ja ympärillä kiinteät tuolit. Pöytien ympärillä löysin kaikenlaista harrastusta: Muutama pari pelasi sakkia tai tammea, muutamat läiskivät pelikortteja, jotkut istuivat ja kuuntelivat musiikkia mp3-soittimillaan, muutamilla oli eväät mukanaan ja nauttivat iltapalaa ulkona. Yhdessä osassa oli kuntolaitteita, joilla etupäässä kaupungin rouvat harjoittelivat ja yrittivät harjoittelullaan saada mm reisiään kiinteämpään kuntoon.

Lisäksi puistossa oli lastenosasto, leikkipaikka, jossa oli perinteinen liukumäki, kiikut ja muutamia muita lapsia kiinnostavia vempaimia. Koko puisto oli kaupunkilaisten ahkerassa käytössä. Hyväntuulinen poliisipartio tervehti kohteliaasti kaukaista vierasta. Kaikki näytti satunnaisen vierailijan mielestä olevan hyvin yhdessä kaupungin monista puistoista. Tosin ilmakin oli leppeän lämmin, mitttari näytti 28 astetta Celsiusta, joten mielelläni minäkin käyskentelin siellä enkä ikävöinyt ollenkaan suomalaisiin lumisiin puistoihin...

 

HIEKKALINNOJEN RAKENTELUA

Brasilia 24.01.2012
Rio ja Cobacabana

Pikkupoikana olin innokas lapiomies. Talomme vieressä oli mukavaa hiekkamaata, johon pikkumiehen lapio pystyi. Pian huomasin, että pikkulapiolla ei saanut mitään aikaan, ainakaan kunnon monttuja. Jätin pikkulapion Pirkko-siskolle, joka on minua tasan vuotta nuorempi. Hän teki hiekkakakkuja ja pikkulinnoja, mutta kun silmä vältti, minä rikoin ne (anteeksi Pirkko). Halusin itse rakentaa maan alle ja tein monttuja ja käytäviä, peitin ne risuilla ja hiekalla. Olivat tosi hienoja maanalaisia käytäviä ja asuinpaikkoja, mutta aikuiselle aikamoisia surmanloukkuja. Onneksi kukaan ei koskaan astunut peitetyn montun päälle ja katkaissut jalkaansa. Hiekkakakkujen ja linnojen rakentelu oli kyllä hauskempaa puuhaa. Sai jotakin näkyvää ja hienoa aikaan ja aika pienessä ajassa. Myöhemmin siskoni on käyttänyt lapsena kehittämiään taitoja kakkujen ja herkkujen leipomisessa, ihan vesi tulee kielelle!

Yksi paha puoli hiekkalinnoissa ja veistoksissa on se, että joku saattaa rikkoa ja sortaa ne hetkessä. Tai voi se olla sade ja myrskykin, tai koira tai kissa. Olenpa minäkin monenlaisia hiekkalinnoja lapsuusvuosieni jälkeen suunnitellut ja jopa toteuttanut. Lapsuuden ja nuoruuden hiekkalinnat ovat romanttisia, jopa utopistisia haaveita tulevasta elämästä, sen kauneudesta ja puhtaudesta. Nuorena saattoi vain istua ja haaveilla pitkään ja unelmoida tulevasta työstä, kodista, perheestä ja neidosta. Usein nuo unelmoinnit särki naapurin Matti tai Enska tai Hane, jotka huusivat pihalle pelaamaan tai pesille tai ajamaan mopoilla.Haaveilut saivat jäädä oitis!

Joskus joku innokas unelmoija on saanut jopa muuta porukkaa mukaan hiekka- tai pilvilinnoja rakentelemaan. Mainiot puheen- ja taivuttelunlahjat omaava idealisti on saanut puolelleen helposti manipuloitavia ja nykyhetkeen tyytymättömiä ihmisiä etsimään uutta ja uljasta, jalostunutta ihmistä ja uutta elämää jopa valtamerien takaa. Näinhän kävi Euroopassa satoja vuosia sitten ja tänne Brasiliaan saapui ensimmäinen Portugalilainen vuonna 1500. Mutta myös suomalaiset idealistit keksivät Brasilian kauan sitten! Tällainen idealisti oli pastori, kasvissyöjä Toivo Uusitalo, joka v. 1929 sai joukon suomalaisia puhuttua ympäri ja lähtemään Brasiliaan, näin Wikipedia:

:
Penedo oli alun perin pastori Toivo Uusikallion vuonna 1929 perustama suomalaissiirtokunta Brasiliassa Rio de Janeiron osavaltiossa. Tarkoituksena oli noudattaa kasvissyöntiin ja siveellisyyteen perustuvaa elämäntapaa. Penedo on Kanadassa sijaitsevan Sointulan ohella tunnetuin esimerkki suomalaisesta 1900-luvun alun niin sanotusta utopiasiirtolaisuudesta.
Monet siirtolaisista eivät kestäneet Penedon karuja olosuhteita vaan palasivat Suomeen. Toisaalta 1930-luvun laman ja sodan vuoksi siirtokunta sai lisää asukkaita. Alun perin tiukkoja kasvissyönti- ja muita sääntöjä jouduttiin pakon edessä lieventämään. Alkuaikoina myös tanssi oli kielletty, mutta kielto kumottiin, ja perinteiset lauantaitanssit alkoivat Suomi Clubilla. Nykyään Penedossa on kaksi tanhuryhmää, jotka koostuvat enimmäkseen brasilialaisista jäsenistä. Penedon Pippurit -tanhuryhmä on esiintynyt myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Suomalaisen väestön vähetessä se sekoittui nopeasti paikalliseen väestöön. Brasilialainen veri virtaa useimpien siirtolaisten jälkeläisten suonissa. Sen noin 5 000 asukkaasta noin 25 osaa edelleen suomea. Penedoon on myös viime vuosina muuttanut Suomesta muutamia uusia asukkaita.
Penedo on nykyään vilkas Rion ja São Paulon väestön matkailukohde. Sen keskustassa sijaitsee suomalaista puukaupunkia jäljittelevä kävelykatualue, Pikku-Suomi (Pequena Finlandia), jonka on suunnitellut arkkitehti Alva Fagerland. Pikku-Suomessa toimiva Joulupukinmaa vetää vuosittain tuhansia brasilialaisia vieraita. Penedo sijaitsee Brasilian vanhimman kansallispuiston vieressä. Itatiaian kansallispuisto on tunnettu vuoristaan, vesiputouksista ja rannikkosademetsistä. Matkaa Penedosta Rio de Janeiron kaupunkiin on 156 ja São Pauloon 260 kilometriä.

Täällä Riossa pidetään lähiaikoina kaksi suurta tapahtumaa, kesäolympialaiset  ja sitä ennen 12.6 - 13.7.2014 jalkapallon MM-kisat, jolloin kisojen loppuottelu pelataan nimen omaan täällä Rio de Janeirossa. Silloin tänne uudestaan!

Tuolla Penedossa pitäs kyllä lähteä käymään. Saispa jostain mopon lainaan, täältä vain 156 km! Sinnehän voisi muuttaa ihanneyhteiskuntaan asumaan! Kuvissa muutamia hiekkalinnoja Cobacabanan rannan tuntumasta, eiks ole hienoja!

23.01.2012 Minä ja Cobacabana

Maanantai 23.01.2012
Rio ja Cobacabana

Viikko sitten lensin tänne Rioon. Taksikuski halusi heti esitellä illan hämyssä kuun valossa kuulun Cobacabanan hiekkarannan. No mikäpäs siinä, valaistu Kristus-patsas loisti kirkkaassa valoloistossaan korkealla vuorella ja toivotti suomalaisen matkamiehen tervetulleeksi. Wikipedia kertoo tästä Cobacabanan rannasta ja kaupunginosasta seuraavaa:

En vielä ymmärtänyt taulun tekstiä ja ajelehdin kelluessani kauas rannasta!

Copacabana

Copacabana on kaupunginosa Rio de Janeiron kaupungissa Brasiliassa. Copacabana on maailmankuulu puolikuun muotoisesta hiekkarannastaan, ja sen värikäs historia on innoittanut muusikoita, kirjailijoita ja taiteilijoita.

Copacabanan kaupunginosa alkaa Princesa Isabelin kadusta ja jatkuu aina hiekkarannan kuudenteen hengenpelastustorniin (Posto Seis) Copacabanan linnakkeen (Forte de Copacabana) lähellä. Copacabanasta länteen on pieni Arpoadorin uimaranta, sitten Ipanema ja Leblon. Idässä, ensimmäisellä hengenpelastustornilla, on Lemen kaupunginosa ja hiekkaranta. Copacabanan hiekkaranta ulottuu toisesta hengenpelastustornista kuudenteen.

30-, 40-, ja 50-luvuilla Copacabanasta tuli tunnetuksi boheemina ja rikkaana kaupunginosana, joka oli täynnä ravintoloita, elokuvateattereita, kauppoja ja teattereita. 1960-luvulla Copacabanasta oli kuitenkin tullut jo niin kuuluisa, että asukkaita virtasi enemmän kuin alueella oli tilaa. Vanhat talot korvattiin kerrostalojen pienillä huoneistoilla. Nykyään Copacabana on Rion tiheimmin asuttu alue 3400 asukkallaan per neliökilometri. Uudisrakentamisesta huolimatta Copacabana on edelleen yksi Rion kauneimmista kohteista, jonka yli 80 hotelliin virtaa turisteja ympäri maailmaa.

Copacabanan neljä kilometriä pitkä hiekkaranta on tunnettu valkoisin ja mustin aalloin koristellusta mosaiikkijalkakäytävästään. Hiekkarannan editse kulkeva Avenida Atlântica rajaa hiekkarannan muusta kaupunginosasta. Sunnuntaisin tie on autoilta suljettu, jolloin sen valtaavat lenkkeilijät, pyöräilijät ja rullaluistelijat. Itse hiekalla järjestetään hiekkajalkapallon ja -lentopallon maailmanmestaruuskilpailuja sekä konsertteja. Uuden vuoden ilotulitus kerää rannalle peräti kolme miljoonaa katsojaa.

Kaupunginosan kuuluisin rakennus on hotelli Copacabana Palace, jota pidetään yhtenä Brasilian ylellisimmistä. Vuonna 1923 rakennetun hotellin suunnitteli ranskalainen arkkitehti Joseph Gire.

Turistien suuri määrä houkuttelee myös kerjäläisiä ja taskuvarkaita, eikä kaupunginosa ole öisin kovinkaan turvallinen. Kaupunginosassa sijaitsee neljä favelaa.

Copacabana on tunnettu myös yöelämästään: baareista, diskoista ja prostituoiduista. 

(Näin Wikipedia, kuvat mun)

Tytsyt katselevat tyrskyjä, on tullut oltua kotona ruoka-aikaan ja tehtyä toimistotyötä!

Vajaan viikon päivät olen ollut kuululla rannalla. Itse asiassa makailin vain ensimmäisenä päivänä, tiistaina, sen verran, että naama paloi ja niska. Kun ei tapanani ole ollut aurinkorasvoja käyttää, niin ei nytkään! Silti rannalla on mennyt päivässä neljä viisi tuntia. Olen pelannut beachvolleyta Vovoleyn, paikallisen pappabeachvolleykerhon edustajien kanssa. Kerhossa on noin 40 jäsentä ja minut hyväksyttiin heti seuran ulkopuoliseksi Viikinki nro 2 jäseneksi, minkä kunnianosoituksen otin mielelläni vastaan. Vanhin pelaava pappa on 85-vuotias, mutta enimmäkseen pelimiehet on 50-70-vuotiaita. Kirjoitan Vovoleystä oman blogikirjoituksen myöhemmin.                                                                                                                      

Pikku-Jose pääsi rannalle nuoren äitinsä kanssa ja lapioi hiekkaa pikkupikku lapiollaan. Äiti oli paahtunut vielä tummemmaksi kuin poikansa. Isi oli häipynyt teille tuntemattomille.

Cobacabanan ranta on mahtava ranta, joka houkuttelee paikallisia ja turisteja tuhansittain ja tuhansittain auringonottoon ja valtamerenmeren kuohuihin. Kahtena päivänä rannalla on ollut punainen lippu ja ilmoitus, mutta kieltä osaamattomana en tiennyt, mitä se tarkoittaa. Uin läpi tyrskyjen ja pauhujen rannasta ulommaksi ja aloin kellua ja miettiä pientä ihmiselämää. Valtavat aallot kuljettivat minua laineillaan - kumma kyllä - rannasta ulospäin. Pian olin jo parin sadan metrin päässä rannasta. Mikäpäs siinä, uimaopettajan taidoillani vedin muutaman rivakan vedon rantaa kohti ja olin taas aallonharjalla hurjaa vauhtia menossa rantaa kohti ja se sitten heittikin minut pitkälle rantaan uikkarit nilkoissa. Housut äkkiä ylös ja menox!

Tammikuun 21

JALKAPALLO - HEI ONKO MITÄÄN JÄRKEE???

Mitähän järkeä jalkapallossa on? Porukka juoksee pallon perässä ja yrittää potkaista sen maaliin. Välillä musta-asuinen mies puhaltelee pilliin, viittilöi ja huitoo käsilläään, puhaltaa taas pilliin ja sitten potkaistaan palloa ja taas juostaan sen perässä. Ymmärtäisin kyllä, jos asialla olisivat kymmenvuotiaat pojat, mutta välillä kentällä näkee kaljuja vanhoja ukkojakin juoksentelemassa. Joskus joku kampataan kentän pintaan tai jopa viikate viuhahtaa. Eikä riitä, että potkaistaan palloa, välillä kovaa palloa pusketaan päällä, siinä on aivovamma lähellä! Ja tätä hommaa jaksetaan tehdä lähes kaksi tuntia yhteen menoon. Kaiken kukkuraksi kentän laitamille on rakennettu valtavat katsomot, minne ihmiset kokoontuvat katsomaan pallonpotkintaa, jopa maksavat KATSOMISESTA monta kymppiä. Käsittämätöntä! Sitten huudetaan kurkku suorana joko toisen puolen potkijoille, hurrataan oman puolen tai huudetaan nuijaksi miestä, jolla on pilli.

Tässä on maali lähellä brassinuorten c-junioreiden pelatessa Cobacabanalla 33 asteen helteessä, mutta maalivahti selvitti tilanteen ja koppasi pallon hyppysiinsä!

Kun pelaaminen loppuu, potkijat menevät suihkuun, antavat haastatteluja ja pääsevät lehtien palstoille. Varsinkin kentän laidalla omassa katoksessa puku päällä istuvia miehiä haastatellaan. Heitä kutsutaan valmentajiksi. Tavallisesti he ovat entisiä potkijoita, mutta ikäännyttyään ja lihottuaan ovat saaneet kunniapaikan ihan kentän vierestä. Välillä he jopa juoksevat kentälle, mitä heidät häädetään yhtä äkkiä pois kuin ovat tulleetkin. He eivät enää ilmeisesti mahdu kokoonpanoon ja mustapukuinen pillimies pitää heille puhuttelun ja joskus jopa käskee mennä pukukoppiin, jonne tämä äyskäröijä kiroillen ja käsiään levitellen hitaasti siirtyy kansan pitäessä vihellyskonserttia. Yksi tällainen valmentaja on serkkuni Kuitusen Matti. Joskus lehdistö käytti hänestä nimitystä Huutosen Matti. Hänellekään eivät enää MP:n pelihousut mahdu, mutta hänet valittiin viime vuonna Palloliiton Vuoden valmentajaksi. Mukava poika tuo Matti siviilissä!

Päätuomari ja avustavat tauolla

Jos minun olisi pakko potkia palloa, menisin maalivahdiksi, jota kutsutaan myös veräjänvartijaksi. Hän saa rauhassa seistä maalilla ja välillä vaan koppaa lähelleen tulleen pallon syliinsä ja potkaisee kentälle ja huutaa, että juoskaa pojat, juoskaa ja tehkää maali muttei tänne! Joskus pallo menee maaliin ja veräjänvartija alkaa istua maalilla yksinään ja meinaa lopettaa koko pelin, niin häntä sapettaa. Hetken päästä hän taas ryhdistäytyy ja koppailee palloa syliinsä ja potkaisee pallon korkealle ilmaan. Jos häntä huvittaa, saattaa hän heittääkin pallon ilmaan tai jollekulle pelaajalle. Minä tykkäisin siitä hommasta. Ei tulisi hiki ja saisi ilmaiseksi katsella toisten rehkimistä. Yrittäisin ottaa pallon hyvin kiinni, mutta välillä antaisin sen mennä tahallaan maaliin, hyppäisin vaan sen päälle mahalleni ja antaisin lirua maaliin. Siitä saatettaisiin jopa maksaa minulle salaa. Tietysti oman puolen potkijat olisivat vihaisia ja varsinkin kentän laidalla istuva entinen möhömahainen pelaaja. Itse asiassa jos muutaman maalin laskisin tahallani, joku toinen laitettaisiin maalille ja minä pääsisin kentän laidalle lepäämään ja katselemaan pelin kulkua.

Tämä valmentaja ei ole möhömaha!

Mikkelissä oli yks tosi laiska poika ja se pantiin maalille. Hänen nimensä on Jussi. Hän oli kesätöissä Urskissa ja pääsi maalaamaan areenan aitaa. Kaverini Rami oli hänen lähin suoranainen esimiehensä. Rami kertoi minulle kuinka poika otti lokoisan makuuasennon nurmikolla, kasteli pensselin maaliin ja veteli hitaasti aitaa ruskealla maalilla. Touhu kesti monta viikkoa ja minä ahkerana maalaajana olisin tehnyt homman päivässä! Nyt tuo sama Jussi on muuttanut Englantiin on edelleen maalivahti. Jossakin Poltonin joukkueessa hän pelaa ja saa kuulema hyvät taskurahat maalilla seisoskelemisesta. Eikä jätkä muuta hommaa taida tehdäkään eikä kai osaakaan. Paitsi maalata aitaa. On tämä nykynuoriso saamatonta ja laiskaa porukkaa, seisoa nyt koko elämänsä maalin suulla ja koppailla palloja syliinsä! Niin kuin tämä Jussi.

Isä osti minulle pallon, kun olin 5-vuotias. Oli maaliskuun hankikelit, kun sunnuntaiaamuna potkin palloa isän kanssa hangella. Naapurin Veke tuli siihen ja potkaisi pallon korkealle ilmaan. Kun pallo tuli alas, se ei enää pomppinut, se oli mennyt puhki. Olin vihainen Vekelle, mutta isä lupasi korjata pallon. Se oli paljon pehmeämpi kuin nykyiset jalkapallot eikä se ollut ihan pyöreä. Mutta hyvä sitä oli potkia. Myöhemmin muutimme Tuomikadulle Mikkelissä ja siellä oli paljon poikia, jotka pyysivät minut mukaansa peliin. Emmin vähän, mutta menin kuitenkin kentän laidalle seisoskelemaan. Kenttä oli yksi peltosarka ja pojat olivat väsänneet maalit molempiin päihin. Pääsin kentälle viimeisenä pelaajana ja välillä sain potkaistua palloa. Vähitellen sain juonesta kiinni ja aloin tehdä maaleja, harhauttelin puolustajia, välillä tein sisäsyrjä- ja välillä ulkosyrjäpotkun ja pallo kiersi maaliin. Liityin Pallo-Kissojen junioreihin ja sain pelipaidan. Minusta oli tullut jalkapalloilija! Sunnuntaisin kävimme katsomassa Pallo-Kissojen ja MP:n pelejä, kovia miehiä olivat nuo Reiskaset, Nikkaset, Jungmannit ja Hyttiset ja varsinkin Lane eli Matti Vanhanen. He pelasivat mestaruussarjassa! Kerran isä herätti minut kesäisenä maanantaiamuna :"Herää, herää, poika, MP voitti Kupsin 8-0! Nousin unisena sängystä ja katsoin isän ojentamaa Länsi-Savoa. Toden totta, MP voitti, mutta lukemat olivat 4-0. Hyvä niinkin, ajattelin, ja menin syömään äidin vastaleivottua pullaa täysmaidon kanssa.

Ostin itselleni jalkapallokengät joku viikko sitten. Tarkoitus tehdä vielä kerran MAALI!

Minusta ei koskaan tullut tosipelaajaa. Mutta mielelläni olen jalkapalloa vuosien mittaan harrastellut, käynyt katsomassa pelejä silloin tällöin ja suorittanut jopa erotuomarikortin. Tunnen säännöt ja pelin. Eikun ensi kesänä kentälle?!?! Nyt kun olen täällä Brasiliassa, yritän etsiä käsiini kuuluisan pallonpotkijan Pelen ja kysellä häneltä neuvoja, kuinka aloittaa jalkapalloura uudelleen näin vanhemmalla iällä ja mitä tavoitteita voisin itselleni asettaa. Ohessa Wikipedian tietokatsaus Pelen saavutuksiin.

Pelé

   

Pelé

Henkilötiedot
Koko nimi	Edison Arantes do Nascimento
Syntymäaika	23. lokakuuta 1940 (ikä 71)
Syntymäpaikka	Três Corações, Minas Gerais, Brasilia
Pelipaikka	hyökkääjä
Lempinimi	O Rei (Kuningas),[1] Pérola Negra (Musta helmi), Dico (perheen kutsumana)[2]
Seura
Seura	Lopetti 1977
Pelinumero	10
Junioriseurat
1955–1956	Bauru Atlético Clube
Seurat
Vuodet	Seura	O (M)
1956–1974 1975–1977	Santos FC New York Cosmos	412 (470)[3] 56 (31)[3]
Maajoukkue
1956–1971	Brasilia	92 (77)[4]
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat, päivitetty 18. huhtikuuta 2009. Maajoukkueuran tilastot päivitetty 18. huhtikuuta 2009.

Edison^[5] (Edson) Arantes do Nascimento eli Pelé, KBE^[6] (s. 23. lokakuuta 1940 Três Corações, Minas Gerais, Brasilia)^[7] on entinen brasilialainen jalkapalloilija, jota yleensä pidetään kaikkien aikojen parhaana pelaajana. Hän on lajin ainoa kolminkertainen maailmanmestari. Pelé teki 22-vuotisen uransa aikana ennätykselliset 1 283 (lähteestä riippuen 1 281–1 284) maalia 1 363 ottelussa,^[8] joista Brasilian maajoukkueessa 92 ottelua ja 77 maalia. Hän voitti pelaamissaan sarjoissa maalikuninkuuden yhteensä 11 kertaa.
Peléllä on 32 joukkuemestaruutta, ja hän on jalkapallossa voittojen ykkössijalla yhdessä Portugalin Vítor Baían kanssa.^[9]
Kaikkiaan Pelé voitti kolme maailmanmestaruutta Brasilian maajoukkueessa 1958, 1962 (loukkaantui turnauksen alussa) ja 1970. Hän on yksi neljästä pelaajasta, joka on tehnyt maalin useammassa kuin yhdessä MM-finaalissa.^[10]
Peléstä on julkaistu useita kirjoja, ensimmäiset kaksi vuonna 1961. Ensimmäinen Pelé-elokuva O Rei Pelé julkaistiin 1962

Tammikuun 19.

Rio de Janeiro
Cobacabana
Rua Viviera de Castro 54 up 501

Ketäpä kiinnostaisi enempää kuiva matkakertomukseni jossain Riossa, kun kuvitustakaan ei ole ollenkaan. Jatkossa aion keskittyä kertomaan mielenkiintoisista paikoista ja ihmisistä matkallani Brasiliassa ja kenties muuallakin. Syynä kuvien puutteeseen on se, että vasta nyt sain jollakin tavalla läppärini toimimaan, mutta HTC-kännyni kameraa en ole voinut käyttää, koska laturi hävisi oudosti matkalla. Täällä ei mistään löydy samanlaista laturia, vaikka olen kiertänyt eri kauppaliikkeissä kahtena päivänä ainakin 10 tuntia. Jotain pitää keksiä. Samoin en voi ladata MP3-soitintani, sillä sama laturi toimi siinäkin.

Onko kellään valaisevaa vinkkiä asiaan?

Tammikuun 17. - 18.

17.01.2012
Brasilia
Copacabana
Rua Viviare de Castro 54 up 501

Aamulla kello 9 aamuvoimistelun jälkeen läksin sitten kuululle Cobacabanan hiekkarannalle. Päivä valkeni aurinkoisena ja kirkkaana, lämpötila oli 28 jo aamulla. Hölkkääjiä näkyi rannan läheisyydessä olevalla kevyen liikenteen väylällä runsaasti. Oli nuorta ja vanhaa, miestä ja naista, tummaa ja ruskeaa ja vaaleaa. Itse tyydyin tarkkailijan osaan enkä vielä mennyt rannalle asti. Siellä näkyi jo runsaasti auringonpalvojia ja lisää näkyi saapuvan. Rannalla näkyi useita beach-volleykenttiä ja monet niistä olivatkin jo miehitettyjä. Itse kävelin reippain askelin koko viiden kilometrin matkan. Rannan päässä näin opettajia oppilaineen retkellä ja seurailin heidän temmellystään kauan, niin tuttua touhua!

Palasin vuokra-asunnolleni Rua Viviare de Castrolle tietä pitkin. Kävin välillä muutamassa kauppaliikkeessä ja huomasin hintojen olevan Suomen tasoa hyvinkin. Ostin pari halpaa makkaraa ja Taimbe-kookospähkinä.juomaa sekä kahden litran pullon keltaisen Jaffan tapaista hiilihappojuomaa.. Välillä eksyin ja oli palattava rantakadulle ja huomasin maamerkkini Windsor-hotellin vielä hyvinkin parin kilometrin päässä. Kämpilleni palasin neljän tunnin päästä lähdöstä.

Aloin maistella varovasti makkaraa ja huomasin sen ihan laatutavaraksi. Naukkailin kookosjuomaa ja pian uni valtasi väsyneen matkamiehen ja nukahdin. En ollut uskoa silmiäni avatessani ne ja katsoessani kelloa. Olin nukkunut hyvinkin kuuden tunnin päiväunet! Kävin suihkussa ja pian katosin Cobacabanan yöhön (Palatakseni tunnin päästä nukkumaan jälleen).

18.01.2012
Brasilia
Rio de Janeiro
Rua Viviera de Castro 54

Aamuvoimistelun jälkeen lähdin rannalle. Kävelin Cobacabanan pohjoispäähän ja siellä pulahdin vilvoittavan meren syleilyyn. Uiskentelin rannan tuntumassa maininkien ulottumattomissa, kelluin ja mietin elämää. Palasin rannalle hetkeksi ja uudestaan mereen! Vaikka rusketuksestani on suuri osa jäljellä, pitää näin alussa olla varovainen, ettei polta itseään. Pian lähdin liikenteeseen aivan vesirajassa kantaen shortsejani, t-paitaa ja sandaaleja. Katselin mielenkiinnolla elämää rannalla ja sen läheisyydessä. Monet harrastivat kuntoilua ja tulivat vastaan kävellen, juosten ja hölkäten. Joukossa oli paljon porukkaa, joka oli viettänyt runsaasti aikaansa ruokapöydän ääressä. Paljon oli myös ihmisiä, joiden vartalo oli tosi timmissä kunnossa. Enemmistönä olivat kuitenkin hyvinsyöneet ihmiset, joilla oli ollut varaa syödä enemmän tai vähemmän varastoon.

Puolessa välissä rantaa aloin katsella rannan lentopallokenttiä ja löysin pappakerhon 2 beachvolleykenttää ja siellä runsaasti viiksekkäitä vanhuksia. Katselin peliä ja pian minut huikattiin mukaan. Kyselivät, että  osaanko pelata ja tunnenko säännöt. Kerroin joskus pelanneeni ja pääsin heti iskijän paikalle. Peliä pelattiin nelimiehisin joukkuein lentopallosäännöin, paitsi jalalla ei saanut koskea palloon. Pian sain muutaman onnistumisen alle ja vanhan lentopalloilijan halu tappo- eli iskulyönteihin syttyi. Tosin hiekkakenttä ei anna sellaista ponnistuspohjaa kuin salin lattia, mutta muutaman kerran sain huiskattua pallon kenttään. Paljon on vettä virrannut Janeiro- joessa siitä, kun vitossarjassa Karttulan Nousussa peliä harrastelin tosileikkimielellä...

Mutta mitä tärkeintä, löysin porukan, jossa viihdyin ja oppaanani ja tulkkina toimi kaveri Tanskasta, joka lupasi minulle auliisti apuaan kaikissa ongelmissa, joita Rion kaupungissa tulisin kohtaamaan!

Tammikuun 15. -16.

15.-16.01.2012
Lento Helsinki-Vantaalta Rioon.

Matka Helsinki-Vantaalta sujui kuten lyhyet lentomatkat sujuvat. Nukahdin jo ennen lähtöä ja puolen tunnin päästä kuvittelin olevamme jo Suomen rajojen ulkopuolella. Mitä vielä! Kun heräsin, huomasin, että olimme vielä paikoillamme. No pianpa  Finnairin kone oli jo ilmassa, pääin syömään lentokone-evästä ja laskeuduimme Madridiin.

Lähtö eteen päin oli vasta seuraavana päivänä puolen päivän aikaan. Odottamista kertyi 15 tuntia, huh huh. Jäin seikkailemaan Madridin lentoasemalle ja aikani kuluksi aloin jälleen kielenopiskelun. Kuuntelin MP3-soittimestani Tudo Bemiä ja kirjasta seurasin tekstiä. Matkan aikana opiskelua kertyi varmaan 20 tuntia ja pääsin kirjassa jo puoleen väliin. Puolen yön maissa nukahdin baarin penkille ja siihen ahtautui muutama väsynyt matkalainen samalle penkille, myös lattioilla siellä täällä nukkui uupuneita matkaajia. Rauhallisesta yöunesta en saanut nauttia kuin pari kolme tuntia, kun poliisipartio saapui ja herätti minut. Olin niin pöllämystynyt, että aloin puhua heille suomea. Siitäkös poliisit innostuivat ja luulivat kai venäläiseksi huumekauppiaaksi ja alkoivat tutkia papereitani. Sieltäpä löytyi passi ja lentolippu ja kieleni vaihduttua englanniksi kaikki oli ok ja partio jatkoi matkaansa.

Välikohtauksen jälkeen en osannut jatkaa uniani ja aloin jälleen opiskella portugalia. Pian aamuvuoron työntekijä saapui töihin kello 3 ja herätti nukkuvat kaverini potkien heitä takamuksiin. Porukka siirtyi jonnekin lattialle jatkamaan uniaan. Opiskelin pari tuntia, kunnes sama tyyppi heitti minutkin ulos, koska en ollut ostanut aamukahviani kyseisestä baarista. Mittailin lentoaseman lattioita ja välillä opiskelin, kunnes viimein pääsin tarkastuksen jälkeen kansainväliselle puolelle odottelemaan lentoa. Ennen sitä siirryimme asemajunalla toiselle puolelle ja välillä käytäviä pitkin. Matka portille kesti junalla ja kävellen lähes puoli tuntia!

Vihdoin pääsin Iberia-lentoyhtiön koneeseen ja istuvani sveitsiläisen mimmin vieressä ensimmäisessä rivissä. Ja mikä mimmi tämä olikaan, huh huh. Hän oli menossa Brasiliaan viettämään kuuskymppisiään eli oli minua puoli vuotta vanhempi. Varsin ystävällinen ja hyvätapainen nainen, mutta ikä ja elämäntapa olivat tehneet tehtävänsä. Aikoinaan varmaan varsin kauniistakin naisesta oli jäljellä muisto vain. Painoa naiselle oli arvioni mukaan kertynyt hyvinkin toista sataa kiloa. Hän popsi nikotiinipurkkaa jatkuvasti ja valitti, ettei lentokoneessa ole mahdollista polttaa. Välillä hän yski kuin keuhkotautinen, varmaan hänellä olikin jo pitkälle kehittyneet keuhkosyövän esiasteet, niin pahalta tuo rykiminen kuullosti. Välipalaksi hän ahmi suklaapatukoita. Mutta kuten sanottu, hän oli sivistynyt ja mukava nainen. Itse mielessäni uhosin jatkavani terveellisillä linjoilla syömisen ja liikkumien suhteen, niin surkealta näytti tuon ikäiseni naisen elämä ylensyönnin, tupakoimisen ja liikunnan harrastamisen puutteen takia!

Pian olin taas passijonossa ja siitä viimein selvittyäni rahanvaihtojonossa ja sitten taksijonossa. Löysin pian villin taksin, joka lyöttäytyi seuraani ja lupasi järjestää minulle asunnon sopivaan hintaan. Olin ajatellut halpaa hostellia, jossa nukkuu samassa huoneessa 8-12 henkeä. Kun mies ei vaikuttanut rosvolta, päätin lähteä hänen kyydissään Rioon. Maksuksi palveluksistaan hän sanoi ottavansa 30 euroa. Niinpä sitten sain kaksion aivan rannan tuntumasta pariksi viikoksi  muutamalla satasella. Ei tämä mikään 5 tähden hotelli ole, mutta ihan ok, kaksi huonetta, vessa, suihku ja pikku keittiö. Ilmastointia ei ole, mutta hyrrät katossa viilentävät sopivasti ilmaa. Ei muuta kuin Cobacabanan rantoihin tutustumaan!

Tammikuun 15. sunnuntai

Tuusula
Suoniityn tila
Suoniityntie 35

YÖMAJA
Saapuessani Suomeen itsenäisyyspäivän aikaan pääsin kotaan yöksi ennen matkan jatkamista koti-Savoon. Ystäväni Jorma asustelee Päivis-vaimonsa kanssa. Halusin tavata jälleen ystäviäni ja varsinkin kaimaani Jormaa. Jormat ovat usein merkittäviä henkilöitä, kuten keihäänheittäjä-Jorma ja Nokia-Jorma ja tämä uudehko ystäväni sininauha-Jorma. Myös hän on merkittävä henkilö alan piireissä, sosiaalineuvos ja ex-toiminnanjohtaja. Jorman ja Päivin häissä nähtiin mm nykyisistä presidenttiehdokkaista Sauli ja Pekka, joita ounastelin tulevissa vaaleissa toiselle kierrokselle menijöiksi kilvassa. Näin ounasteli myös tämä onnellinen pari. Tunsin jälleen olevani itseäni paremmassa seurassa, mutta viihdyin silti.Todennäköisesti näiden ystävieni kautta pääsen tutustumaan paremmin Suomen tulevaan presidenttiin joillakin yhteisillä puutarhakutsuilla ja minäkin saatan saada vihdoin kutsun linnanjuhliin. Ken elää, näkee!

Ystäväni asustelevat Jokilaakso-nimistä tilaa sen mukaan kun matkustelultaan ehtivät. He olivat juuri palanneet kuukauden matkalta Aasiasta ja heidän seikkailuaan voi seurata myös blogisivustolta. Sain hyviä neuvoja myös tänään alkavaa Brasilian-matkaani varten; he kun ovat silläkin suunnalla kierrelleet.  Yhdessä Jorman kanssahan olen kierrellyt moottoripyörällä, linja-autolla ja junalla Thaimaassa, mistä olen kirjoitellut aikaisemmin blogissani. Olli Karinniemi on haastatellut aikaisemmin Jormaa tämän ollessa vielä Sininauhaliiton toiminnanjohtaja, nykyään hän on jo puolieläkkeellä, mutta painaa vielä tosissaan uusien projektien parissa. Näin Olli haastattelussaan:
 

 Tuhansien tähtien hotelli

Jorma Soini on yksi niistä henkilöistä, jotka tekevät hartiavoimin työtä asunnottomuuden poistamiseksi pääkaupunkiseudulla. Hän on toimitusjohtajana Sininauhasäätiössä, joka on valtakunnallinen, erilaisiin asumisen tarpeisiin keskittynyt tuetun olemisen, tekemisen ja asumisen ammattilainen.

Tällä hetkellä säätiöllä on 80 asuntoa eri puolilla pääkaupunkiseutua, joista kaikki ovat tuetun asumisen piirissä. Tämän lisäksi se on solminut Nurmijärven, Tuusulan ja Järvenpään kanssa sopimukset sosiaalisen isännöinnin palvelujen järjestämisestä kuntien osoittamille asiakkaille.

Kulkurista kodittomien asuttajaksi

Kysyn Soinilta, miksei Suomessa, jossa kauppakeskuksia syntyy joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, saada koteja kaikille. Rajaan kysymystäni toteamalla, että kysyn nimenomaan syrjäytyneiden asunnottomuudesta. Tiedän, ettei asunnottomuus ole pääkaupunkiseudulla pelkästään syrjäytyneiden ongelma. Vajaa kolmannes Helsingin asunnottomista on koulussa tai työssä käyviä nuoria ja aikuisia. Heidän asunnottomuutensa syy on usein elämän muutos, kuten muuttaminen pois kotoa tai avioero.

- Unohdetaan raha. Asunnottomuuden syyt ovat asenteissa. Olemme suvaitsemattomia. Se, että ongelmat kärjistyvät pääkaupunkiseudulla, jossa ihmiset elävät toistensa lähellä, osoittaa sen. Omalle reviirille ei hyväksytä syrjäytynyttä, joka on erilainen.

- Jos hän on saanut asunnon, alkaa vyörytys, jonka tarkoituksena on palauttaa hänet takaisin kadulle. Suurten kaupunkien ulkopuolella on enemmän väljyyttä ja siellä hän saa elellä asunnossaan rauhassa ilman häätöuhkaa.

Hetkinen, hetkinen. Pitäisikö minun sietää naapurin seinän takana öisin kukkuvaa syrjäytynyttä, joka ei osaa yhteisöelämän aakkosia?

- Eikö ole niin, että sietämisemme on valikoivaa. Syrjäytynyt on helppo kohde, sillä hänestä voidaan uskoa ihan mitä vaan. Häneen sovelletaan nollatoleranssia, muihin ei.

Mitä sitten teimme Jokilaakso-tilalla? Keskustelimme paitsi matkailuun liittyvistä asioista ja kävimme lenkillä koiran kanssa ja kokeilin Jorman monitoimitraktoria ja söimme joulukinkkua, jota olen kuljettanut jouluaatosta asti mukanani Skodan takatilassa. Me molemmat Jormat kehuimme possua vielä varsin mainioksi evääksi. Luut ja nahat jätin aamulla perheen mainiolle koiralle seuraavan viikon eväiksi!

Vieressä Jorman suunnittelema lämpöeristetty kontti, joka toimii perheen sosiaalitilana. Sisällä on mm suihkutilat, wc, pesukone- ja kuivausrummut, tiskipöytä ja runsaasti varastotilaa. Lisäksi sisällä on kuution kokoinen makean veden säiliö. Tällaisiin asuntoihin on ehkä tulevaisuudessa mahdollisuus yhteiskuntamme pahiten syrjäytyneillä jäsenillä. Jorma kävi vaimonsa kanssa joku aika sitten tutustumassa Amsterdamin konttitarjontaan kyseisellä alalla.

Jorma itse asustelee asuntoautossaan Päivis-vaimonsa kanssa. Kesäisin auto liikkuu liukkaasti Suomessa ja myös maamme rajojen ulkopuolella. Vespa-skootteri kulkee mukavasti Jorman suunnittelemassa kuljetustelineessä. Suurkaupungissa on kätevämpää jättää iso asuntoauto kaupungin laitamille ja jatkaa ydinkeskustaan ostoksille tai kahville Vespalla!

Jorma kyyditsi minut lentokentälle Vantaalle, mistä jatkan tänään Madridiin ja huomenna edelleen Brasiliaan. Kevään korvilla lupasin palata Jorman vierasmajaan uusien eväiden kanssa.

Tammikuun 14.

Mikkeli
Hallituskatu

KIRKKOKAHVIT
Mikkelin torilla tarjottiin lauantaina kirkkokahvit. Tavallisesti olen päässyt kirkkokahville sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen. Kahveilla on nähty silloin tavallisesti hurskasta ja pyhää kirkkokansaa, joka on päässyt nauttimaan hyvistä pullakahveista ja virkistynyt samalla toistensa hartaasta seurasta.

Kahveja sai nauttia halutessaan tuulelta ja pakkaselta suojassa

Lauantaiset kirkkokahvit olivat toista maata. Kahveille kutsuttiin torilla sattumoisin ohikulkevaa tavallista, useimmiten seurakunnasta vieraantunutta väkeä. Ajatus on mielestäni mainio. Tosin teltan ympärillä parveili myös uskollista seurakuntaväkeä aina uutta kirkkoherraa myöten. Kahveilla keskusteltiin paitsi ilmoista, presidentinvaaleista ja torille tehdystä luistinradasta myös uudesta uljaasta kauppakeskuksesta. Lisäksi ihmisiä kutsuttiin Kansan Raamattuseuran järjestämään kokoussarjaan, joka on viikonvaihteessa.

Kahveja keiteltiin avotulella kahdella isolla nokipannulla

Kirkkokahveilla kävivät aktiiviseurakuntalaiset Eero, Eeva sekä kanttori-Lea. Seurakunnan paimen Juha Palm keskusteli ikinuoren ex- nuoriso-ohjaajan Martin kanssa (alakuva)

Ilma oli tammikuulle tyypillinen: pakkasta vajaat kymmenen astetta, tuulta ja pientä lumipyryä. Eipä ihme, että kirkkokahvit lämmittivät sekä mieltä että kehoa!