Rio de Janeiro
Brasilia
Päivänä muutamana kiertelin ystäväni Jukan kanssa kaupungin keskustassa ja tulimme kuulun temppelin alueelle. Jukka oli vieraillut kirkossa jo aikaisemmin, mutta minäkin halusin nähdä ja kokea mahtavan kirkon hartaan tunnelman ja hienon arkkitehtuurin. Itse katedraaliin meillä on vain vajaan kilometrin matka linnuntietä, ehkä vain puoli kilometriä.
Niinpä hartain mielin astelimme mahtavaan katedraaliin. Taustalla kaikui harras roomalaiskatolinen kirkkolaulu. Ihastelimme valtavaa rakennusta ja sen harrasta tunnelmaa. Otimme vaivihkaa muutamia kuvia kirkosta, alttarista ja lasi-ikkunoista, jotka lukemattomin eri värisävyin kuvasivat Kristuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta. Hartaina ja vakavina keskustelimme kirkon mahtavuudesta ja ihmisen pienuudesta. Mieleeni muistui käynti Pietarinkirkossa Roomassa vuosikymmeniä sitten. Koin jotain samaa kuin silloin nuorena,
Samalla tajusin, että Jumala ei asu ihmisten rakentamissa kirkoissa ja temppeleissä. Toki me siellä voimme kohdata Jumalan, luojamme, voimme kokea Jumalan pyhyyttä ja kaikkivaltiutta ja harrasta tunnelmaa. Tajusin sen, että Jumalan hengen tulee elää meidän itse kunkin sydämessä, meillä tulee olla henkilökohtainen usko ja kokemus Jumalasta ja hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Eikä ainoastaan kokemus, vaan usko häneen, hänen opetuksiensa ja opin ja elämän sisäistäminen. Sen ydin on: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!. Kuinka yksinkertaista ja kuinka vaikeaa!
Kyselin Jukalta hänen suhdettaan uskontoon. Hän kertoi mieltyneensä buddhalaisuuteen ja sen moniin jumaliin ja suvaitsevaisuuteen. Itse sen sijaan edustan vanhakantaista luterilaista uskoa, joka uskoo Kristukseen ja hänen rakkauteensa ja mahdollisuuteen seurata Jumalaa ja hänen ainokaisen poikansa Jeesuksen Kristuksen opetuksia kristillisestä rakkaudesta ja uskosta. Joka tapauksessa vietimme yhteisen hartaan hetken pyhässä paikassa ja ehkä samalla mietimme oman elämämme suuntaa ja tarkoitusta. Ainakin kirkko tarjosi mahtavan mahdollisuuden hiljentyä elämän ikuisten arvoitusten edessä!
Brasilia
Päivänä muutamana kiertelin ystäväni Jukan kanssa kaupungin keskustassa ja tulimme kuulun temppelin alueelle. Jukka oli vieraillut kirkossa jo aikaisemmin, mutta minäkin halusin nähdä ja kokea mahtavan kirkon hartaan tunnelman ja hienon arkkitehtuurin. Itse katedraaliin meillä on vain vajaan kilometrin matka linnuntietä, ehkä vain puoli kilometriä.
Niinpä hartain mielin astelimme mahtavaan katedraaliin. Taustalla kaikui harras roomalaiskatolinen kirkkolaulu. Ihastelimme valtavaa rakennusta ja sen harrasta tunnelmaa. Otimme vaivihkaa muutamia kuvia kirkosta, alttarista ja lasi-ikkunoista, jotka lukemattomin eri värisävyin kuvasivat Kristuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta. Hartaina ja vakavina keskustelimme kirkon mahtavuudesta ja ihmisen pienuudesta. Mieleeni muistui käynti Pietarinkirkossa Roomassa vuosikymmeniä sitten. Koin jotain samaa kuin silloin nuorena,
Samalla tajusin, että Jumala ei asu ihmisten rakentamissa kirkoissa ja temppeleissä. Toki me siellä voimme kohdata Jumalan, luojamme, voimme kokea Jumalan pyhyyttä ja kaikkivaltiutta ja harrasta tunnelmaa. Tajusin sen, että Jumalan hengen tulee elää meidän itse kunkin sydämessä, meillä tulee olla henkilökohtainen usko ja kokemus Jumalasta ja hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Eikä ainoastaan kokemus, vaan usko häneen, hänen opetuksiensa ja opin ja elämän sisäistäminen. Sen ydin on: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!. Kuinka yksinkertaista ja kuinka vaikeaa!
 |
| Suomalaiset viikingit Jorma ja Jukka palasivat silmät loistaen henkisesti ja hengellisesti puhdistautuneina Sao Sebastiaon Catedralista Rion keskustasta. |
Kyselin Jukalta hänen suhdettaan uskontoon. Hän kertoi mieltyneensä buddhalaisuuteen ja sen moniin jumaliin ja suvaitsevaisuuteen. Itse sen sijaan edustan vanhakantaista luterilaista uskoa, joka uskoo Kristukseen ja hänen rakkauteensa ja mahdollisuuteen seurata Jumalaa ja hänen ainokaisen poikansa Jeesuksen Kristuksen opetuksia kristillisestä rakkaudesta ja uskosta. Joka tapauksessa vietimme yhteisen hartaan hetken pyhässä paikassa ja ehkä samalla mietimme oman elämämme suuntaa ja tarkoitusta. Ainakin kirkko tarjosi mahtavan mahdollisuuden hiljentyä elämän ikuisten arvoitusten edessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti