keskiviikko 25. tammikuuta 2012

COBACABANAN PUISTO

Brasilia
Rio de Janeiro

Blogikirjoituksessani 03.01.12 loin kuvaa uudesta uljaasta Kuopiolaisesta puistosta, jossa kaupunkilaiset viihtyvät ja saavat virikkeitä. Kuvittelin, että ihmiset muuttuvat ystävällisiksi ja huomaavaisiksi toisiaan kohtaan ja kutsuvat toisiaan retkelle puistoihin ja jopa omiin koteihinsa. Alun perin puistot kai luotiin kaupunkilaisten viihtymispaikoiksi. Muutettuaan maalta kaupungin kivimiljööseen monet kaipasivat maalle ja maaseudun rauhaan. Suuressa viisaudessaan kaupunkien johtajat, suunnittelijat ja kaupunkilaiset itse suunnittelivat ja toteuttivat puistohankkeita. Joinakin aikoina puistoista muodostui viinanmyyjien, parittajien ja muiden rikollisten temmellyskenttiä, jonne tavallisella kaupunkilaisella ei ollut asiaa. Jopa poliisit tarvitsivat kaverin itselleen ja näin he partiona kävivät tarkastamassa puiston tilanteen. Joskus kerrotaan maalaisten tulleen kaupunkimatkoillaan puistoihin ruokailemaan, tekemään tarpeensa ja jopa yöpymään sinne. Puistot olivat myös hyviä ryyppypaikkoja, viinahuikka piti ennen vanhaan ottaa salassa, jollei halunnut joutua viedyksi poliisiputkaan. Kaupunkien pojat viihtyvät puistoissa hyvin, he leikkivät siellä rosvoa ja poliisia, tappelivat keskenään tai toisen kaupunginosan poikien kanssa, kiipeilivät puissa ja jopa pissivät sieltä pahaa-aavistamattomien kaupunkilaisten niskaan. Puistoihin jouduttiin palkkaamaan jopa puistovahteja kurin saamiseksi kakaroille ja trokareille.

Matkallani Rio de Janeirossa kävin tänään iltalenkillä kaupungin puistossa kahdeksan aikaan illalla. Kuinko riolaiset käyttävät puistoaan? Puistossa oli alue, joka oli hyvin valaistu, siellä oli pöytiä ja ympärillä kiinteät tuolit. Pöytien ympärillä löysin kaikenlaista harrastusta: Muutama pari pelasi sakkia tai tammea, muutamat läiskivät pelikortteja, jotkut istuivat ja kuuntelivat musiikkia mp3-soittimillaan, muutamilla oli eväät mukanaan ja nauttivat iltapalaa ulkona. Yhdessä osassa oli kuntolaitteita, joilla etupäässä kaupungin rouvat harjoittelivat ja yrittivät harjoittelullaan saada mm reisiään kiinteämpään kuntoon.

Lisäksi puistossa oli lastenosasto, leikkipaikka, jossa oli perinteinen liukumäki, kiikut ja muutamia muita lapsia kiinnostavia vempaimia. Koko puisto oli kaupunkilaisten ahkerassa käytössä. Hyväntuulinen poliisipartio tervehti kohteliaasti kaukaista vierasta. Kaikki näytti satunnaisen vierailijan mielestä olevan hyvin yhdessä kaupungin monista puistoista. Tosin ilmakin oli leppeän lämmin, mitttari näytti 28 astetta Celsiusta, joten mielelläni minäkin käyskentelin siellä enkä ikävöinyt ollenkaan suomalaisiin lumisiin puistoihin...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti