lauantai 7. tammikuuta 2012

Tammikuun 7.

Joensuu
Hammaslahti
Mörkö
Olen aina pelännyt mörköjä. Kun olin pieni, meitä peloteltiin möröillä, jotka liikkuivat pimeällä. Ja kun pelokkaana liikkui pihalla pimeässä, kuului yhtäkkiä pusikon takana: "MÖÖ!" Kauhistuneena juoksin pikkusiskon kanssa sisään ja itku kurkussa selitin äidille, että ulkona on mörkö. Äiti lohdutti meitä ja sanoi, ettei mörköjä ole olemassakaan, mennäänpäs katsomaan. Eikä sieltä pusikosta mitään mörköä löytynyt, naapurin vähän isompi lapsi vain. Pimeän pelko hävisi ajan myötä, mutta uudestaan tapasin sitä Aasiassa. Siellä ihan oikeasti aikuiset ihmiset pelkäävät pimeässä piileskeleviä mörköjä ja pahoja henkiä. Kai niitä vielä Suomessakin joku pelkää. Netistä löytyy monta mörköä eli Spore Creaturea eli Hattifattereria, uskallatko katsoa linkin
ja sieltä jonkin mörkövideon?
Minä mörön kauhassa Hammaslahdessa kireänä pakkaspäivänä
Joensuun Hammaslahdesta löytyi kuitenkin Mörkö. Se oli yli 50 vuotta vanha, kunnioitusta herättävän iso työkone. Mistä se sitten on saanut nimensä, siitä ei minulla ole tietoa. Kyseessä on alun perin amerikkalainen vehje, mutta Englannissa valmistettu Michigan 125A ilmeisesti vuodelta 1960, painoa vehkeellä on 10 000 kg. Ystäväni Pekka oli ostanut Mörön muutama vuosi sitten parilla tonnilla ja maalannut vehkeen uudestaan. Vaikka en ole mikään konemies ja olen tehnyt työni lapiolla ja lumikolalla mitä tulee maansiirtoon ja lumenluontiin, huomasin, että puolet elämästäni on mennyt hukkaan. Tuollaisella vehkeellä pihan puhdistus käy hetkessä ja maansiirto on helppoa. Laitteessa on Leylandin 6.15 litran moottori, joka antaa tarpeeksi puhtia työhön kuin työhön.

CLARK Michigan wheel loaders part 1

 Oheisesta linkistä tosimiehet voivat vilkaista vastaavia työkoneita työssään. Mielestäni vanhat Fergut, Valmetit ja Fordson Majorit ovat aikuisten pikkupoikien leluja verrattuna tähän työkoneeseen, varsinkin, kun hintakin on ollut likimain sama. Ystäväni Erkko sanoi minulle kerran, että joka miehellä pitää olla traktori. Josminä joskus traktorin hommaan, se olkoon kunnon peli, työkone, joka ei hyydy ensimmäiseen kuormaan. Luulen, että MÖRKÖ on myös minun pelini. En pelkää enää mörköä! Kuvassa Mörkö lumitöissä Joensuussa.
Tälläisen miehekkään työkoneen minäkin haluaisin joskus tilalleni! Vehkeellä onnistuu niin  talvi- kuin  kesätyöt!



1 kommentti:

  1. Niin, olisipa edes lumilinko. Mutta ei vielä. Lumitöitä on kiva tehdä vielä, kun kuntoa riittää.
    t. Teija

    VastaaPoista