maanantai 2. tammikuuta 2012

Tammikuun 2.

Paikka: Kuopio
Satamakatu 24

Koulua ja asuntokauppaa
Pojilla, lapsenlapsillani, alkoi tänään koulu kello kahdeksan. Kello oli soimassa jo kuudelta, vaikka vasta puolen yön jälkeen sain houkuteltua lapset nukkumaan. Itse olen käynyt läpi elämääni aikaisin nukkumaan, yleensä viimeistään kymmeneltä. En ymmärrä yökukkumista ja päivällä puoleen päivään nukkumista. Tänään heidän oli pakko herätä aikaisin, sillä ilkeät aikuiset ihmiset ovat keksineet lasten mieliharmiksi koulun, jossa on oltava jo aamulla kello kahdeksan. Jos lapset saisivat itse päättää, he aloittaisivat koulun kello 12, ei, kello kaksi olisi sopiva aika, ja se kestäisi kaksi tuntia ja sisältäisi tunnin ruokatunnin ja tunnin koulua, jonka aikana voisi olla tietokoneella ja chattailla kavereiden kanssa.

Saatoin pojat sadan metrin päässä olevaan Snellmanin kouluun. Sitten marssin opettajainhuoneeseen muina miehinä. Kukaan ei tullut kyselemään kuka olin ja miksi olin tullut opehuoneeseen. Jonkin ajan päästä tuli rehtori ja tervehti kädestä ja tarjosi mustaa kahvia. Juttelimme Kupsin ja Kalpan viimeaikaiset menestykset läpi, kiitin seurasta ja siirryin seuraamaan vanhemman pojan matematiikantuntia. Aiheena oli laatumuunnokset ja Olli-opettaja esitti älytaululla periaatteet ja eikun laskemaan. Ope kierteli luokassa neuvomassa lapsia ja minä tein niin myös vanhasta muistista. Viereisessä luokassa oli erityisopettaja Tuula, jonka muistin vanhaksi opiskelukaveriksi. Siirryin sinne ja heitimme huulta vanhoista opiskeluajoista ja  seuraavan oppitunnin alussa hän tutki poikieni uvulaarista ärrää. Totesimme yhteen ääneen, että molemmille pojille pitäisi antaa puheopetusta, jotta oppisivat sanomaan kunnollisen ärrän. Lupasin jutella asiasta tyttäreni kanssa, kunhan hän palaa Ugandasta.
Omakotitalo Varkaudessa myytävänä
Otin talosta useita kuvia, tässä apukeittiö

Kouluvierailuni jälkeen lähdin ystäväni Matin kanssa Varkauteen katsomaan omakotitaloa, joka on myynnissä. Esittelijällä oli nippu papereita, joihin myös tutustuimme, tutkimme paikat huolellisesti ja kävin jopa kurkkaamassa ullakkoa. Talo on 25 vuotta vanha ja sitä on uudistettu muutamia vuosia sitten ja se oli oikein viehättävä. Juttelin asiantuntija-Matin kanssa esittelyn jälkeen talosta ja tein siitä tarjouksen paluumatkalla Kuopioon puhelimella. Illalla asunnonvälittäjä soitti ja kertoi, että tarjous on periaatteessa hyväksytty, mutta myyjä haluaa neuvotella vielä kaupan yksityiskohdista asianajajansa kanssa, mutta hän lupasi varmistaa asian ensi torstaina.

Illalla sain pojat nukkumaan puolen yön maissa, vaikka molemmat väittivät, etteivät ole yhtään väsyneitä!

Poikien kanssa tänne saunaan keväällä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti